sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Tunnelmia Valokuvia-näyttelyn ensimmäiseltä viikonlopulta






Lauantaina oli valokuvanäyttelyn ripustuspäivä, jonka mittaan paikan päällä ehti piipahtaa jo vieras jos toinenkin. Myös yksi nelijalkainen ystävä kävi tarkistamassa paikat! Iltaan mennessä seinille saatiin näyttely, josta kelpaa taas olla ylpeä. Valokuvien ja runojen lisäksi esillä ja myytävänä on viime kesän tapaan myös kylän emäntien tekemiä käsitöitä.

Avajaisia vietettiin tänään kauniissa kesäsäässä ilman sen suurempia seremonioita. Kävijöitä oli mukavasti, mutta ainahan niitä otetaan vastaan enemmänkin. ;)

Ensi viikonloppuna jatkuu!

Muistin virkistykseksi vielä aukioloajat:
6.-27.7.2014
pe 15-18
la-su 10-18

torstai 3. heinäkuuta 2014

Näyttely valmistuu vähitellen

Työtön 1/3 ryhmästä on se joka myös osallistuu tämän vuoden näyttelyyn kuvataiteen puolesta. Tässä jälleen hieman tunnelmia näyttelyyn valmistautumisesta. Vielä on asiat hieman vaiheessa, mutta sunnuntain avajaiset on varmasti jälleen yksi Uskalin kesän kohokohdista.







Unohtamatta musiikkia, jonka tahtiin on tänään näperrelty. (Tuomiopäivästä tai sosiaalisesta kommentaarista ei ole kuitenkaan näyttelyssä tunnelman puolesta kyse.)

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Tulossa heinäkuussa 2014

Laura Hotulainen 2014

Wanha kauppa herää henkiin taas heinäkuussa! Tällä kertaa banaanit tekevät yhteistyötä vierailevan tähden kanssa ja aluevaltauksena on aiemmista vuosista poiketen valokuvataide. Pysykää kuulolla, lisätietoa tulossa lähiaikoina!

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Asetelman äärellä

Talven pimeydessä banaanit ovat hissukseen pakertaneet uutta. Maalauskurssilla työn alla on ollut kauan kammottu ja pitkään vieroksuttu aihe, asetelma. Allekirjoittanut on maalannut asetelman viimeksi noin 12 vuotta sitten, jonka jälkeen siitä jäi traumat pitkäksi aikaa. (Silloin ei ollut vielä tarpeeksi kykyjä ja aihekin tuli valittua vähän kuivakanlainen.) Kun lopulta pitkin hampain tartuin aiheeseen pitkän tauon jälkeen, olinkin yllättäen ihan innoissani koko touhusta! Kun tekniikka ja näkemys ovat vuosien mittaan kehittyneet ja asetelmaan osasi valita kiinnostavia esineitä, ei asetelman teko enää ollutkaan hirveää pakkopullaa vaan maalaamiseen löytyi ihan uutta puhtia ja innostusta. Tämän jälkeen tuntuu siltä, että asetelman pariin voisi palata uudestaankin - vaikka heti.  

Kevätterveisin,
Hanna